Joulun valoa sinulle!

 

IMG 20201209 WA0004

Turkulainen Marja Kariluoto on toiminut Suomen Valkonauhaliiton hallituksen jäsenenä ja on edelleen Valkonauha-lehden toimituskunnan jäsen. Liitto on järjestänyt kymmenien vuosien ajan katkeamattomana perinteenä kaikille avoimen joulujuhlan Liisankadun toimitiloissa Helsingissä. Vuonna 2020 perinne katkeaa hetkellisesti koronan vuoksi. Marja Kariluoto on pitänyt useana vuonna tilaisuudessa Joulupuheen. Tänä vuonna jaamme Marjan ajatuksia joulusta etäyhteyksin.

 ”Tänä jouluna ehkä joulun viettotavat muuttuvat ja joulusta tulee riisutumpi tai joudumme viettämään joulua yksin. Joulukoristeet ja ruoat voivat olla yksinkertaisempia, mutta joulun sisältö, joulun sanoma säilyy ja koskettaa meitä, vaikka jossain rakkaassa joululaulussa tai joulukortin runossa.”

Näin kirjoittaa Marja Kariluoto, joka johti 15 vuotta Lähimmäistoiminnan keskusta, nimeltään Keltainen tupa, Turussa. Marja työskenteli myös pienten lapsipotilaiden hoitajana Turun yliopistollisessa sairaalassa. Lasten joulusta Marjalle on jäänyt mieleen lämmin tunnelma ja se seikka, että ”kaikki, jotka kynnelle kykenivät, yritettiin kotiuttaa” sairaalasta. Muutamien sairaalaan jääneiden lapsipotilaiden elämä tehtiin mahdollisimman viihtyisäksi. Henkilökunnalla oli tuolloin enemmän aikaa ihan vain leikkiä ja pelata pienten potilaiden kanssa, ja tehdä kaikkea sellaista, mitä potilaan kunto vain salli. Yhdessä tehtiin joulukoristeita ja muutoinkin tilat koristeltiin kauniisti jouluisen tunnelman luomiseksi. Jouluaaton aattona oli joulujuhla, jonne myös koko klinikan henkilökunta tuli perheineen.

IMG 20201209 WA0005

 ”Joulu on kuin valoisa polku, joka vie läpi vuoden pimeimpien viikkojen. Joulu on valon juhla monessakin merkityksessä. On vaikeaa kuvitella vuodenkiertoa ilman joulua ja siihen liittyvää juhlaperinnettä.”

 Marja kertoo, että hänelle ei ole jäänyt mieleen, että joulu sairaalassa olisi kuitenkaan välttämättä ollut yksinäistä, haikeaa tai erityisen surullistakaan. Vaikka sairaudet olivat vaikeita ja kipuakin oli, vanhemmat pystyivät viettämään paljon aikaa lasten kanssa osastoilla. Lapset eivät paljon muuta aina jaksaneetkaan kuin ottaa vastaan vanhempien tai muiden aikuisten läheisyyttä.Keltaisen tuvan jouluun kuului yhteinen joulujuhla, jossa periaatteena oli, että pitää olla niin hyvää tarjottavaa kuin vain mahdollista on. Monta pientä pöytää yhdistettiin pitkäksi yhtenäiseksi pöydäksi, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan jouluaterialle. Vapaaehtoistyöntekijät harjoittelivat ja esittivät joka vuosi joulukuvaelman.

IMG 20201209 WA0006

 ”Miettiessäni eräänä marraskuisena päivänä näitä jouluisia ajatuksia laitoin joulumusiikkia soimaan, kynttilöitä palamaan ja pipareitakin paistumaan. Mietin, miten vaikeaa on löytää uutta sanottavaa joulusta, kun kaikki on sanottu jo niin monta kertaa.”

 Jouluna 2020 kokoonnumme yhteen paitsi ihan lähimpien kanssa, myös virtuaalisesti sekä yhdessä ulkoillen: kauneimpia joululauluja voidaan laulaa ulkona tai television tai tietokoneen välityksellä. Moni miettii, että voiko joulupukkikaan vierailla tänä jouluna. Aiempina vuosina yksinäisen joulua ovat lievittäneet yhteiset kohtaamispaikat, joulunpyhinä auki olevat kirjastot ja muut palvelut. Nämä suositut paikat ovat nyt kiinni ja täytyy miettiä vaihtoehtoisia tapoja muistaa yksin eläviä tai yksinäisyydestä kärsiviä. Diakoniarinkien ihmiset ovat aiempina vuosina vieneet joululehteä ikäihmisille tai toimittaneet ”musiikillisia joulutervehdyksiä” koteihin. Nyt voi pitää yhteisten askartelutalkoiden sijaan omat askartelutalkoot ja viedä postilaatikoihin joulutervehdykset.

 IMG 20201209 WA0007

”Mutta siinä pohdiskellessani ymmärsin, ettei joulusta tarvitsekaan sanoa mitään uutta. Joulu on jo vanha tuttu ja siinä on sen suuruus ja kauneus. Joulu ei koskaan lakkaa viehättämästä ja herättämästä ihmetystä, joulu ei koskaan ole vanhanaikainen tai kulunut. Mutta joulunakin vastakohdat voivat silti olla lähellä toisiaan: ilo ja vaikeudet, rakkaus ja kovuus, mielenrauha ja levottomuus, itku ja nauru.”

 IMG 20201209 WA0008

Kaikki tekstin sitaatit Marja Kariluodon Joulupuheesta 12/2020.

Kuvat Marja Kariluoto.

 

  • Elän arkea kuunnellen -blogiteksteistä löydät ideoita itsesi ja ympäristön kuuntelemiseen ja hiljentymiseen:

 

Pysähdy hetkeksi

 

Tsemppilista

 

Oman elämän soittolista

 

Jag lyssnar till vardagen när jag lever

 

  • Vantaan seurakuntien Hengähdä hetki -hyvinvointivideot:

 

Hengähdä hetki 1: Kuuntelen itseäni ja ympäristöäni (kesto 7:30)

 

Hengähdä hetki 2: Tietoinen hyväksyvä läsnäolo (kesto 13:25)

 

Hengähdä hetki 3: Ääni- ja kehorentoutus (kesto 8:56)

 

 

 

      Kiitos kuluneesta vuodesta, joulurauhaa ja hyvää uutta vuotta 2021!

Marja Kariluodon Joulupuhe 12/2020